Aluksi tärkein: Kiitokset!

Jokaisella äänioikeutetulla on kuntavaaleissa vain yksi ääni. 169 ihmistä päätti käyttää omansa minun hyväkseni. Arvostan tätä luottamusta – suuret kiitokset siitä jokaiselle!

Kiitos myös kaikille, jotka olivat kampanjaani tavalla tai toisella auttamassa. Tässä kävi jälleen entistä selvemmäksi, että yksin näissä kisoissa ei pärjää.

Ja kiitos myös kaikille kanssaehdokkaille niin Helsingissä kuin kaikkialla Suomessa. Vihreiden ehdokkaiden kesken oli rautainen joukkuehenki ja yhdessä tekemisen meininki. Myös muiden puolueiden kanssa kilpailu sujui hyvässä hengessä, ja kiitos siitä ihan kaikille, jotka olivat mukana demokratiaamme ylläpitämässä.

Minulla on monta vihreää ystävää, jotka kokivat eilen jännityksen, riemun tai pettymyksen hetkiä.

Moni kysyi eilen minultakin; jännittikö vaalitulosta odottaessa? Yllättävän vähän.

Entä olinko pettynyt, kun en päässytkään valtuustoon? Aika vähän tätäkin.

Ehkäpä tässä kohtaa avaan omia tavoitteitani hitusen lisää.

Kun asetin tavoitteita tähän kampanjaan lähtiessäni, ei siinä oma valtuustoon pääsy itse asiassa ollut ihan kärjessä. Ehdolle lähteminenkin mietitytti pitkään. Kuntapolitiikka ei ollut koskaan ollut aivan omimmaksi kokemani politiikan osa-alue, kun taas vihreässä joukkueessa muutoin vilisi valtuustotyön konkareita ja muita intohimoisesti juuri Helsingin kaupunkipolitiikkaan keskittyneitä ehdokkaita.

Tässä tilanteessa oli erityisen luontevaa ajatella joukkueen etua ennen omaansa, ja vaalikampanjan aikainen hyvä yhteistyö ja vahva joukkuehenki on vain vahvistanut tätä. Suuri kiitos siis myös kaikille vihreille kanssaehdokkaille, jotka olette laittaneet itsenne likoon yhteisen tavoitteen puolesta ja tukeneet toisianne!

Oli se henkilökohtainen äänimäärä silti pettymys. Ensimmäistä kertaa ehdolla ollessa ei ole mitään vertailukohtaa, mihin nähden tulos olisi parannus tai heikennys. Mutta juuri sitä halusinkin testata: jos menen kertomaan ihmisille itsestäni ja pyydän äänestämään, kuinka moni tähän ehdotukseen tarttuu? Ja vastaus oli: ei kovin moni. Ei selvästikään ole helppoa kerätä ääniä minun kaltaisellani profiililla, ilman mitään julkista tunnettuutta tai puolueen ulkopuolisia verkostoja.

Epäilemättä en äänestäjillekään ole helppo ehdokas. Puhun monimutkaisen maailman monisyisistä ongelmista pyrkien huomioimaan kaikki eri puolet, eikä tulos useinkaan ole nopeasti pureskeltavaa. Populismi ei vedä minua puoleensa, vaan ennemminkin asiat, joissa yleinen mielipide tuntuu olevan väärässä. Jotain ehkä kertoo, että olen aiemmin kampanjoinut osuuskauppavaaleissa teemalla ”vähemmän bonuksia”.

Katsotaanpa vähän lukujen valossa:

Jaoin kampanjan aikana yli 7000 omaa esitettäni ja lisäksi 3000 talousvihreiden yhteisesitettä sekä satoja Maaseutu- ja erävihreiden Vihreä maa -lehtiä.

Vietin ulkona kampanjoiden enemmän kuin 100 tuntia, ja ainakin toisen mokoman muissa vaalihommissa.

Useita kymmeniä tuhansia kohdattuja ihmisiä. Satoja keskusteluja mitä erilaisimmista aiheista. Suositteluja muista vihreistä ehdokkaista, niin Helsingin sisällä kuin ympäri maata.

Sillä sai 169 omaa ääntä. Onko se vähän vai paljon?

Varmasti vähän, jos alkaa laskea oma ääni per jaettu esite -tyyppisiä tunnuslukuja. Mutta niistä näissä vaaleissa ei ollut kyse – ei ainakaan minulle.

Tunnelma vihreiden vaalivalvojaisissa kohosi kaiken aikaa illan edetessä, kun vaalipäivän äänet paljastivat selkeän vaalivoiton aluevaaleissa sekä vahvan kuntavaalituloksen, joka piti meidät tukevasti neljänneksi suurimpana puolueena.

Oma ilmeeni kirkastui erityisesti, kun älysin vilkaista, miten oli mennyt niillä alueilla, joihin oman kampanjointini olin päättänyt keskittää: Arabianrannasta Viikkiin ja Haagasta Munkkiniemeen ulottuvilla vyöhykkeillä.

Kuvassa on Helsingin äänestysaluekartta kunkin alueen suurimman puolueen mukaan väritettynä.

Siellä ne kaikki loistavat vihreinä.