Sunnuntaina 23. maaliskuuta eri puolilla Suomea järjestetään valtakunnallinen tapahtuma: Kansallispuistojen valtaus – rakkaudesta suomalaiseen luontoon, jonka tavoitteena on nostaa esiin luonnon ja ympäristönsuojelun tärkeys. Tapahtumia on 13 paikkakunnalla ja järjestäjinä toimivat Vihreiden kunta- ja aluevaaliehdokkaat, jotka haluavat muistuttaa, miten tärkeitä lähiluonnon lisäksi rakkaat kansallispuistomme suomalaisille ovat.
Orpon hallituksen luontopolitiikka on ollut luonnonsuojelijoille valtava pettymys.
– Lähes ainoa myönteinen asia hallitusohjelmassa, lupaus vanhojen metsien suojelusta, on sekin nyt petetty määrittämällä suojelukriteerit sellaisiksi, etteivät ne kata suurimmassa suojelutarpeessa olevia Etelä-Suomen metsiä, sanoo kansallispuistojen valtaus -tapahtuman isä Ville Aarnio.
Tässä tilanteessa tarve vihreälle luontopolitiikalle kasvaa Aarnion mukaan entisestään.
– Vaikka poliittinen tilanne voi tuntua synkältä, on kuitenkin välillä syytä pysähtyä niiden asioiden äärelle, jotka on jo saavutettu, ja joista voimme olla ylpeitä. Kansallispuistoverkostomme on tällainen saavutus”, sanoo kampanjan isä Ville Aarnio
Kampanja näkyy ja kuuluu useissa kansallispuistossa ympäri maan: muun muassa Sipoonkorvessa, Nuuksiossa, Repovedellä, Teijolla,Valkmusassa, Urho Kekkosen kansallispuiston Saariselän portilla, Leivonmäellä, Pyhä-Häkissä, Etelä-Konnevedellä, Seitsemisessä sekä Päijänteen kansallispuistossa Pulkkilanharjulla. Kansallispuistojen lisäksi myös Kirkkonummella kampanjoidaan Meikon luonnonsuojelualueella ja Pirkanmaalla LemPi-metsässä (Kurikkakallio). Ehdokkaat tapaavat kansalaisia kansallispuistojen porteilla ja parkkialueilla, tarjoten keskustelumahdollisuuksia metsien ja luonnonsuojelun sekä kestävän kehityksen ratkaisuista.
– Kun useimmat muut puolueet ovat saaneet alkunsa jonkin väestöryhmän edun ajamisesta, Vihreät on aina ollut ennen kaikkea luonnon puolella. Suomalaisen luonnon suojeleminen ja sen hyvinvoinnista huolehtiminen on meille aivan keskeinen ydintehtävä. Sunnuntaina 23.3.2025 haluamme juhlistaa suomalaista luontoa ja iloita siitä yhdessä kaikkien luonnossa liikkujien kanssa. Olemme läsnä kansallispuistoissa ympäri Suomen. Tervetuloa juttelemaan ja iloitsemaan yhdessä kanssamme tähänastisista luonnonsuojelun saavutuksista, Aarnio päättää.
Lisätietoja tapahtumasta antavat Ville Aarnio sekä paikallisten kampanjoiden koordinaattorit.Lisätietoja:
Ville Aarnio
kuntavaaliehdokas Helsinki
p. 040 5034 893
ville.aarnio@talousvihreat.fi