[puhe puoluevaltuustossa 22.11.2025]

Rakkaat tulevien sukupolvien ja vielä syntymättömien yritysten puolueen puoluevaltuutetut,

Kuvitelkaa, että löydätte omalta maaltanne harvinaisen eliölajin tai kauniin lähteen. Pitäisikö tämän olla iloinen asia? 

Valitettavan usein sen edelleen koetaan olevan kuin löytäisit kodistasi hometta – taloudellisesti parasta olisi päästä siitä eroon ennen kuin kukaan huomaa.

Suomalainen luonnonsuojelukeskustelu on ollut jumissa, koska se on kehystetty väärin. Usein asiat esitetään ikään kuin osapuolia olisi kaksi: vaikkapa luonnonsuojelijat ja metsäteollisuus. Todellisuudessa intressejä on ainakin neljä: luonnonsuojelijat, teollisuus, valtiontalous ja metsänomistajat, jotka viime kädessä päättävät, mitä metsässä tapahtuu.

Kun luontoarvot ovat pelkkä taloudellinen rasite, kenelläkään metsänkäytön suunnittelun ja hakkuutapahtumien osapuolista ei ole positiivista intressiä luonnon huomiointiin. Päinvastoin: kannattaa minimoida luontokohteiden vaikutus, olla kartoittamatta omia metsiä liian tarkasti, ja toivoa ettei kukaan muukaan löydä mitään arvokasta. Tämä on ikään kuin käänteinen aarteenetsintä: tavoitteena on nimenomaan olla löytämättä mitään.

Suomalaiset metsätoimijat jopa lobbaavat EU:ssa, että tietoa metsistämme tuotettaisiin vähemmän.

Ratkaisu on yksinkertainen mutta vaatii poliittista rohkeutta: luontoarvoille on luotava riittävä positiivinen hinta. Kun suojelu tai luontomyönteinen metsänhoito tuo todellista taloudellista arvoa, tilanne kääntyy. Äkkiä löydetty lahopuustoinen metsikkö tai uhanalaisen lajin elinympäristö ei olekaan rasite vaan mahdollisuus.

Tämä ei tarkoita pelkästään valtion korvauksia. Rahoitusta voidaan kerätä haittojen aiheuttajilta – esimerkiksi ojituksista tai maankäytön muutoksista. Haluamme tehdä luonnon suojelusta hyvää bisnestä, ja toisaalta samalla luonnon pilaamisesta huonoa bisnestä. Näitä puolia painottamalla saamme pidettyä kustannukset kurissa.