Suomeen saatiin tiistaina parlamentaarinen sopimus ns. velkajarrusta eli säännöistä, joilla tulevat hallitukset pyrkivät hillitsemään julkista velkaantumista. Vihreätkin oli tässä sopimuksessa mukana, neuvotellen loppuun saakka yksityiskohdista, joilla varmistetaan kriisinkestävä ja myös muita valtion velvoitteita kuten ilmastolakia huomioiva talouspolitiikka. Vihreästä eduskuntaryhmästä neuvottelussa olivat mukana Saara Hyrkkö sekä Atte Harjanne. Katso lisää täältä.

Vihreiden keskuudessa velkajarru, varsinkin hallituksen alunperin esittämässä muodossa, herätti myös paljon kritiikkiä. Olisimme mieluiten soveltaneet EU:n asettamia sääntöjä ilman kansallisia kiristyksiä. Lopputulosta voi kuitenkin pitää olosuhteisiin nähden hyvänä. ”En hihku, mutta hyväksyn”, oli eräs kommentti, kun asiaa puitiin puoluevaltuuston jäsenten kesken.

Seuraavassa pari omaa huomioitani velkajarrukeskusteluun.

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus?

Velkaantumisen hillitseminen on olennaisesti sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvä kysymys.  Nykyisin eläkkeellä olevat suuret ikäluokat eivät velkaantumisesta kärsi, vaan se on nimenomaan laskun maksamisen jättämistä seuraavien sukupolvien huoleksi. Tämä on hyvä pitää mielessä silloinkin, jos maailma näyttää jakaantuvan elvyttävämpää politiikkaa vaativiin nuoriin ja taloudellisesti konservatiivisiin vanhempiin ikäluokkiin.

Vihreille talouspolitiikka on ensisijaisesti väline suurempien päämäärien toteuttamiseen: että maapallo pysyisi elinvoimaisena, yhteiskunta tasapainoisena ja sen ihmiset voisivat hyvin. Siksi meille on tärkeää, että puhtaiden rahavirta-analyysien ohella tarkastellaan myös sellaisia asioita, jotka eivät suoraan, ainakaan lyhyellä aikavälillä, näy valtion budjetissa.

Viime vuosikymmenien talouskasvusta osa on saavutettu luontopääomaa haaskaamalla. Tämä on lyhytnäköistä – omaa elinympäristöämme pilaamalla tosiasiassa pitemmän päälle vain köyhdytämme itseämme. Tämä on vain yksi esimerkki. Yhtä lailla vaikkapa sotemenot ovat kansantalouden tilinpidossa julkista taloutta rasittava kulu, kun taas niillä saatava ihmisten terveys ja hyvinvointi eivät taloudellisen kestävyyden laskelmissa juuri näy.

Ihan puhtaan talouden tilinpidonkin kannalta merkittävä on vihreiden läpi saama vaatimus, että tavoitteiden saavuttamista arvioidessa tarkastellaan yhtä lailla tuloja kuin menoja. Pelkän menopuolen tarkastelu kun voi johtaa hölmöihin veroratkaisuihin, joista Orpon hallitus on jo tarjonnut lukuisia esimerkkejä.

Onko vastasyklinen politiikka ylipäätään mahdollista?

Hyvä kysymys on, muuttaako velkajarru politiikkaa jatkossa enemmän myötä- vai vastasykliseksi? Antaako velkaantumisraja luvan käyttää julkista rahaa hövelimmin noususuhdanteessa?

Olen hyvin skeptinen sen suhteen, että mikään tällainen sopimus voisi merkitä konsistenttia velanlyhennystä kaikissa suhdanteissa. Maailma liukuu kriisistä toiseen, ja on aivan varmaa, että jatkossakin tulee yllättäviä tilanteita, joissa sovituista rajoista lipsutaan, koska kriisi pitää jotenkin ratkaista. Niinpä velkajarrun voi olettaa pätevän lähinnä silloin, kun taloudessa menee suhteellisen hyvin.

Ylipäänsä, ajatus vastasyklisestä finanssipolitiikasta, jossa elvytetään laskusuhdanteessa ja sitten kiristetään taloutta noususuhdanteessa, on teoriassa kaunis mutta käytännössä hyvin vaikea toteuttaa. Kriteerit, joilla talouden tilaa arvioimme, tuppaavat muuttua taloustilanteen mukana: silloin, kun talous kasvaa hyvin, olemme optimisteja ja ajattelemme tilannetta normaaliksi ja oletamme kasvun jatkuvan samanlaisena jatkossakin. Käsityksemme siitä, mikä on normaalia talouskasvua, muuttuu yhdessä suhdannekuvan kanssa. Optimistinen vire taloudessa kun voi olla sekä suhdannenousun syy että seuraus.

Vallassa olevilta poliitikoilta harvoin kuulee analyysia, että nyt ollaan huippusuhdanteessa. Vielä harvemmin nämä ovat valmiita tekemään ikäviä sopeutustoimia silloin, kun mikään kriisi ei siihen pakota. Jos velkajarru saa siis noususuhdanteessa kiristämään taloutta 0,75%-yksikköä, tätä voi pitää hyvänä saavutuksena. Se antaa edes vähän lisää pelinerkkejä sitten kun taas seuraava sota, pandemia tai globaali talouskriisi laittaa palikat uuteen järjestykseen.

Julkaistu myös Talousvihreiden blogissa.