Yhteisöveron alennus on rahan heittämistä kaivoon

Julkaistu

Kategoria

Hallitus esitti puoliväliriihessä niin sanotun kasvupakettinsa, jolla on hyvin vähän tekemistä talouskasvun tukemisen kanssa, mutta hyvin paljon tekemistä kokoomuksen taustajoukkojen ja rahoittajien palkitsemisen kanssa.

Vihreistäkin on paljon kritisoitu, että kahden vuoden kurjistamisen ja vähäosaisilta leikkaamisen jälkeen, nyt päätettiin unohtaa kaiken oikeutuksena ollut huoli valtiontalouden tilasta, ja toteuttaa siitä piittaamatta verokevennykset jo ennestään taloudellisesti hyväosaisimmille.

En nyt puutu tähän. Oikeistohallitus tekee oikeistolaista politiikkaa, ja äänestäjät sitten seuraavissa vaaleissa päättävät, saako sama meno jatkua. Työn verotuksen keventäminen on sinänsä hyvä tavoite, ja suurituloisten kannusteita lisätä tuottamaansa lisäarvoa kannattaa tarkastella pragmaattisesti – näissä on uskottavasti myönteisiä vaikutuksia jotka tuovat osan menetetystä verotulosta takaisin. Sen sijaan haluan puhua paketin isoimmasta asiasta, joka näyttää jääneen kaiken tämän melko perinteisen oikeisto/vasemmisto-kiistelyn varjoon.

Lähes puolet “kasvupaketista” koostui yhteisöveron alennuksesta vaivaisella kahdella prosenttiyksiköllä, jo ennestään eurooppalaisittain alhaiselta kahdenkymmenen prosentin tasolta. Tämä on käytännössä kaivoon heitettyä rahaa, jopa ja nimenomaan suomalaisten sijoittajien ja yritysten omistajien näkökulmasta. Uudistus nimittäin pienentää verotuloja rajusti, mutta silti se säilyttää kotimaisen yrittäjän tai sijoittajan kokonaisverotuksen kireänä ja huonosti kannustavana.

Tämä on jatkumoa jo Vanhasen hallituksesta alkaneelle trendille, jossa yritysten ja niiden kotimaisten omistajien verotusta on eriytetty niin, että yritykset maksavat yhä vähemmän veroja, niin että verokertymä pienenee, mutta kotimaisten henkilöomistajien verotuksella sijoittamisen kannusteita heikennetään ja pääomat lukitaan pääosin olemassaoleviin suuryrityksiin.

Hyöty tässä menee lähinnä ulkomaisille sijoittajille. Nyt pienennetään ulkomaisten instituutioiden Suomi-sijoituksistaan tänne jättämää verokertymää 830 miljoonaa euroa, mikä siis näiden ulkomaisten tahojen kannusteissa vaikuttaa vain kahden prosenttiyksikön verran. Samalla hinnalla olisi puolittanut osinkoverotuksen, mikä olisi radikaalisti parantanut kotimaisten sijoittajien kannusteita.

Tai kuten itse asian tekisin: yhteisöveroa olisi voinut nostaa ja samalla keventää osinkoveroa. Jo samankokoisella yhteisöveron nostolla ja osinkoveron poistamisella kokonaan, olisi päädytty valtiontalouden kannalta parempaan tilaan kuin nyt esitetty muutos, mutta samalla tehty Suomesta oikeasti houkutteleva paikka yrittää, sijoittaa ja omistaa pääomaa.

Voi kysyä, kuinka huonosti kokoomus edes omiensa etua ajaa.

Tuon kaiken olisi yhtä hyvin voinut sanoa kokoomuksen puoluevaltuustolle. Tälle porukalle muistutan, että pääoman liikkuvuuden kahleissa on kyse nimenomaan siitä, miten nopeasti pääomat saadaan siirtymään fossiilialoilta puhtaammille ja vihreämmille aloille.

Toisena tekijänä on taloudellisen vallan rakenteellinen keskittyminen, mitä ehkäistään nimenomaan yrityksiä, ei ihmisiä verottamalla.

Asiassa on toki kansainvälisen kilpailun ulottuvuus. Mutta oletteko kuulleet Orpon hallituksen ajavan vahvempaa EU:n pääomaveroharmonisointia tai puolustavan OECD:n verosopimusta? Sen sijaan että profiloiduttaisiin järkevämmän eurooppalaisen veropolitiikan rakentajana, hallitus on nyt päin vastoin päättänyt ottaa aggresiivisen verokilpailijan roolin.

Nyt on aika nähdä metsä puilta ja muuttaa suuntaa. Vihreät on tulevien sukupolvien ja vielä syntymättömien yritysten puolue – siksi meiltä löytyy tähänkin vaihtoehtoja.