Eli miksi käyn dialogia kaikkien kanssa? Esimerkkitapauksena ekologinen kompensaatio
Millainen poliitikko pyrin olemaan? Jos pitää valita kaksi keskeistä ominaisuutta, joiden näen olevan aivan oman poliittisen toimijuuteni ytimessä, vastaan: itsenäinen ajattelu ja kyky kuunnella muita.
Minulle poliitikkona yksi aivan keskeisimmistä asioista on kyky ja halu käydä dialogia eri tahojen kanssa. Omien kanssa on toki mukava puhua ja vaihtaa ajatuksia, mutta erityisen tärkeää on ylläpitää keskusteluyhteyttä niihin, joiden kanssa on joistain asioista merkittävästi eri mieltä.
Se, että kuuntelee muita, ei tarkoita, että ottaisi keneltäkään ohjeita. On tietysti tilanteita, joissa poliittinen työnjako on järkevää, ja olen valmis nojaamaan siihen, mihin joku kollegani on johonkin minulle vieraampaan asiaan perehtyessään päätynyt (politiikkahan on hyvin pitkälle joukkuepeliä). Mutta poliittisen toimintani ytimenä on oma itsenäinen ajattelu, johon kuuluu kiinnostus kaikenlaisia muita ajattelutapoja kohtaan, mutta viimesijaisen oman kannanmuodostuksen itsenäisyys.
Eikä lobbaaminenkaan ole mikään kirosana. Lobbaaminen on yksi osa demokratiaa, ja se toimii hyvin silloin, kun lobbauksen kohteena on itsenäinen ajattelija, joka ei ota sanottua annettuna, vaan käyttää käytyjä keskusteluja muodostaakseen paremman tilannekuvan eri osapuolten näkemyksistä ja niiden taustalla olevista uskomuksista ja tavoitteista.
Keskusteluja tällä viikolla
Tällä viikolla olen käynyt keskusteluja EK:n, MTK:n ja Metsäteollisuuden edustajien kanssa. Ollaan puhuttu varsinkin metsätaloudesta ja luonto- ja ympäristöteemoista, oma puolueeni kun on parhaillaan viimeistelemässä aihepiiristä ohjelmaa, jota olen itsekin ollut työstämässä. Olen kokenut nämä keskustelut erittäin hyödylliseksi.
Kuten arvata saattaa, joistakin asioista nämä tahot ovat hyvinkin eri mieltä vihreiden linjausten kanssa. Keskustelut auttavat kuitenkin täsmentämään, missä erimielisyys tarkalleen ottaen onkaan, ja välttämään oletuksia sellaisesta, mitä vastapuoli oikeastaan ei ole edes sanonut.
Toisaalta keskusteluissa on yleensä mahdollista löytää paljon myös asioita, joista oikeastaan ollaan samaa mieltä, vaikkei sitä välttämättä heti huomatakaan. Vastakkainasettelua lietsovalla asenteella tällainen yhteinen pohja helposti hautautuisi erimielisyyksien alle, kun osapuolet muodostavat käsityksensä vastapuolen kannoista vain omien oletustensa perusteella näitä kuuntelematta.
Ekologinen kompensaatio ja yllättävät liittolaiset
Tässä yksi esimerkki teemasta, josta keskustellessa pääsin tällä viikolla kalibroimaan omaa tilannekuvaani uudelleen: ekologinen kompensaatio ja lievennyshierarkia.
Velvoittava ekologinen kompensaatio on keskeinen väline, jolla luontovaikutukset pystytään oikeasti hinnoittelemaan niin, että saastuttaja maksaa ja luonnon tilaa parantava saa työstään korvauksen. Näin talousvihreänä ja markkinamekanismien puolestapuhujana olen pitänyt sitä hyvin keskeisenä konkreettisena keinona, joka tulisi olla vaaliohjelmamme ja hallitusohjelmatavoitteidemme kärjessä.
Tiettyjen luonnonsuojelijoiden piirissä on kuitenkin suhtauduttu hyvin suurella varauksella ekologiseen kompensaatioon. Olen turhautumiseen saakka viilannut sanamuotoja vihreiden ohjelmiin, kun on pitänyt varmistaa, ettei vahingossakaan synny kuvaa, että hyväksyisimme kompensaation jonkinlaisena synninpäästönä välinpitämättömälle luonnon pilaamiselle. Kompensaationhan tulisi olla aina osa laajempaa lievennyshierarkian kehystä, jossa luontohaitat aina ensin vältetään niin pitkälle kuin mahdollista, sitten pienennetään niitä joita ei voida välttää, ja vasta tämän jälkeen kompensoidaan jäljelle jäävät haitat.
Tämän viikon keskusteluissa tein asiasta nämä havainnot:
MTK-laisesta näkökulmasta ekologisessa kompensaatiossa on paljon myönteistä — mahdollistaahan se metsänomistajalle uusia tapoja hyödyntää metsänsä luontoarvoja taloudellisesti, samalla vahvistaen niitä.
Metsäteollisuuden edustajien kanssa keskustellessani ensimmäinen kommentti ekologiseen kompensaatioon liittyen oli yllättäen täsmälleen sama, minkä olen kuullut tiukimman linjan luonnonsuojelijoilta: ”meille on tärkeää, että tässä noudatetaan ensin lievennyshierarkiaa”.
Taustalla on toki erilaisia syitä. Metsäteollisuus kantaa huolta puunsaannin turvaamisesta pitkällä aikavälillä, ja siitä näkökulmasta huoleton kompensaation käyttö näyttää (talous)metsäalan tuhlaukselta: ensin muutetaan metsää teollisuusalueeksi ja sitten perään kompensoidaan se suojelemalla lisää metsää — tuloksena puuntuotantokäytössä oleva metsä vähenee entistä enemmän. Siksikin olisi parempi, että kompensaatio ei ole oikeutus välinpitämättömyyteen, vaan ensin tulee pyrkiä parhain käytettävissä olevin keinoin välttämään luontohaitat (siis vaikkapa rakentamaan jo ennestään teollisuuskäytössä olleelle kiinteistölle), sitten minimoida ne haitat, joita ei voi välttää, ja vasta tämän jälkeen kompensoida jäljelle jäänyt haitta.
Vaikka luonnonsuojelijoiden ja metsäteollisuuden perusteet kantoihinsa ovat erilaiset, tässäkin on kuitenkin selvä yhteinen intressi. Ja kun on yhteinen intressi, on mahdollista rakentaa koalitio, jonka avulla saadaan asioita toteutettua.
Pidän täysin realistisena, että seuraava hallitus vihdoin toteuttaa velvoittavan ekologisen kompensaation, lievennyshierarkiavaatimuksineen. Äänestämällä vaaleissa vihreitä voit olla mukana tätä varmistamassa.
Jos haluat olla mukana tukemassa vihreää politiikkaa, joka muuttaa maailmaa rakentavan dialogin eikä vastakkainasettelujen kautta, voit lahjoittaa kampanjaani täällä.
Tukiryhmääni voit ilmoittautua täällä.

